Tervehdyspuhe Sinitakkien marssi ry:n 20-vuotis juhlassa Sigyn-salissa 23.5.2017

Hyvät ystävät ja Sinitakkien marssi ry:n jäsenet. On jälleen hieno tavata teitä kaikkia.

Juhlimme tänä vuonna yhdistyksemme 20-vuotista taipaletta. Historiallisesti hyvin lyhyttä aikaa, mutta ajanjaksoa jossa on tapahtunut hyvin paljon. Myös muutoksia, jotka ovat koskeneet sotilasmusiikkia osana puolustusvoimain tehtävää.

Näitä kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneita muutoksen tuulia vastaan perustettiin yhdistyksemme. Sen tehtäväksi muodostui varmistaa Laivaston soittokunnan jatko alueellisena yksikkönä. Yhdistyksen perustajat vaikuttivat päätöksentekijöihin toiminnallaan siten, että soittokunnan asemapaikka säilyi Turussa.

Perustamispäiväksi tuli kesäkuinen Georg Malmstenin syntymäpäivä, jonka reilussa merimieshengessä yhdistys perustettiin ja johon sen asenne, sekä henkinen perintö yhä nojautuu. Toimintaa Laivaston soittokunnan hyväksi hymy huulessa ja talkoo hengessä.

Vuosien kuluessa toiminta on kehittynyt ja tänään yhdistyksellä on selkeä paikka ja tehtävä Laivaston soittokunnan tukiyhdistyksenä.

Sen lisäksi yhdistys toimii paikallisten ja lähiympäristön puhallinmusiikin ammattilaisten, opiskelijoiden ja harrastajien yhdyssiteenä, tukijana ja taustavaikuttajana. Tästä aktiivisesta ja pyyteettömästä otteesta toimintamme on ilahduttavasti arvostaen huomioitu. Toiminnallamme on siis merkitys.

Yhdistys elää tällä hetkellä hyvää vaihetta. Sen talous on kunnossa ja toiminta erittäin aktiivista monella saralla. Merkittävimpänä voidaan nostaa esiin päätös vastata Laivaston soittokunnan satavuotishistoriikin teosta. Työ on hyvässä vauhdissa ollen kirjoittajan Kauko Karjalaisen, koostajan ja avustajan Juhani Leinosen, sekä taittaja Ari Mikkolan osaavissa käsissä. 2019 ilmestyvä kirja on lajissaan erittäin merkittävä kulttuurihistoriallinen teko ja pysyvä dokumentti. Myös iso taloudellinen voimainponnistus yhdistykseltämme. Ennen kaikkea suuri teko ja kunnianosoitus Laivaston soittokunnalle ja sotilasmusiikille.

Tiedotusta ja näkyvyyttä edelleen parantaaksemme olemme vastikään avanneet kotisivut. www.sinitakkienmarssi.fi josta suorat linkit myös soittokuntaan ja konservatorioon. Käykää katsomassa niitä heti ja parhaiten ensiviikolla, jolloin Ari Mikkola saa sinne kuvia katsottavaksi vaikkapa tästä illasta.

Yhdistys iloitsee sen hyvistä ja lämpimistä suhteista Laivaston soittokunnan kanssa. Tästä iso kiitos Petri Junnalle ja Jarkko Aaltoselle sekä kaikille soittokunnan muusikoille. Toivomuksemme on, että sen koko nykyinen soittajisto liittyisi jäseniksemme. Se vahvistaisi edelleen tunnettamme, että olemme oikealla asialla.

Erityisen iloisia olemme soittokunnan lunastettua paikkansa myös viimeisimmässä suuressa myllerryksessä, jossa soittokuntien määrää harmittavan kovalla kädellä supistettiin ja säästösyistä yhdisteltiin.
Laivaston soittokunta selvisi tästä kahinasta voittajana ja meillä on edelleen Turun alueella orkesteri. Upeana koemme sen nykyisen kokoonpanon, joka mahdollistaa käytännössä kaiken mahdollisen puhallinorkestereille sävelletyn musiikin esittämisen.

Yhdistyksen jäseninä olemme huomanneet samanaikaisesti soittokunnan motivaation kasvaneen ja sen yksilöiden halun kovaan harjoitteluun ja työntekoon. Se konkretisoituu yhä parempana osaamisena ja loppuun saakka hiottuina esityksinä.

Paras syntyy ainoastaan työhön ammattimaisesti sitoutuen ja korkealle tähdäten. Soittoa, joka tekniikan osaamisen jälkeen vapauttaa ja mahdollistaa musiikin hyvän sydämestä pulppuavan vapaasti hengittävän tulkinnan. Se on osoitus hyvästä johtamista ja muusikkojen ammattiylpeydestä, yhdessä tekemisen taidosta ja musiikin kokonaisuuden hahmottamiskyvystä.
Olemme saaneet kuulla monipuolisia korkeatasoisia konsertteja. Näistä riemuitsee kapellimestari, soittajat ja yleisö.

Hyvät ystävät, olkaamme ylpeitä yhdistyksemme eteen tehdystä työstä puhallinmusiikin ja Laivaston soittokunnan soihdunkantajina.

Kiitän teitä kaikkia tinkimättömästä työstä ja sydämellisestä otteesta yhteiseen harrastukseemme, joka ilmentyy monin tavoin. Esimerkin omaisesti vaikkapa perustajajäsenemme Pertti Keihään merkittävänä syntymäpäivä rahalahjoituksena yhdistyksellemme. Kiitos Pertti sinulle ja kiitos jokaiselle teistä pyyteettömästä asenteesta toimissanne yhdistyksen eteen.

Näillä sanoilla toivotan teidät tervetulleeksi yhteiseen iltaamme juhlistamaan tasavuosiamme. Hyvää tulevaa kesää ja konsertti-iltaa, joka symbolisoi yhdistyksemme tavoitteita puhallinmusiikin sillanrakentajana.

Sinitakkien marssi ry
Eero Kunnas
Puheenjohtaja

Vastaa